Rotuaari Mobile Forum Oulun yliopisto

Kenttäkokeet

Palvelujärjestelmää ja sen tarjoamia palveluja testataan todellisessa käyttöympäristössä tehtävin kenttäkokein, joihin voivat osallistua oululaisten lisäksi turistit ja vierailijat – käytännössä kuka tahansa. Kenttäkokeiden avulla saadaan arvokasta tietoa palvelujärjestelmän teknisestä suorituskyvystä, palvelujen käytettävyydestä, kuluttajien todellisista tarpeista, kuluttajakäyttäytymisestä ja ansaintamallien toimivuudesta. Kenttäkokeista saatavien tulosten perusteella palveluarkkitehtuuria ja palveluita kehitetään edelleen.

Meneillään olevat kenttäkokeet:

#7 SmartCampus 2 (3 - 4/2006)

Rotuaari-hankkeen seitsemännessä ja viimeisessä kenttäkokeessa, SmartCampus II:ssa, yliopistolaiset saivat jälleen kokeilla uusia, opiskelua ja työntekoa helpottavia mobiilipalveluja. Maalis-toukokuussa järjestetty koe oli jatkoa vuodentakaiselle SmartCampus-kokeelle.

SmartCampus II muodostui useista pienemmästä ns. konseptievaluoinnista. CampusSurf-osiossa testattiin jo aiemmin tuttujen Kampushaun ja Mobiili Optiman käytettävyyttä ja käyttäjätyytyväisyyttä. Palveluihin oli tehty muutoksia aiemman kenttäkokeen palautteen perusteella. Päätelaitteina CampusSurfissa käytettiin WLAN-yhteydellä varustettuja Nokia N770 -Internet-päätteitä sekä Nokia 6670 -älypuhelimia (GPRS).

Kevään uutuutta, luennoille uusia vuorovaikutusmuotoja tarjoavaa Mobile Lecture Interaction -palvelua kokeiltiin kolmessa tiedekunnassa yhteensä kuudella kurssilla ja kahdeksalla luennolla. Palvelun avulla opiskelijat voivat luennon aikana kysyä luennoitsijalta luentoaiheeseen liittyviä asioita matkapuhelimen avulla anonyymisti, mikä madaltaa kynnystä esittää kysymyksiä. Opiskelijat äänestivät järjestelmän avulla toistensa kysymyksiä, ja eniten ääniä saaneet kysymykset lähetettiin luennoitsijalle. Luennoitsija näki kysymykset tietokoneeltaan reaaliajassa.

SmartCampus II:ssa testattiin myös aiemmista kenttäkokeista tuttua mobiilimainontaa. Tällä kertaa testaajina toimivat markkinoinnin laitoksen kurssien opiskelijat, jotka vastaanottivat mobiilimainoksia kahdelta oululaiselta mainostajalta.

Käyttäjien kokemuksia mitattiin siten, että ennalta valitut käyttäjäryhmät kävivät läpi ennalta määrättyjä tehtäviä, minkä jälkeen heiltä kerättiin palautetta erityisesti syvähaastatteluin. Myös kyselylomakkeet, käytettävyyslaboratoriotestaus sekä lokitietojen keräys olivat käytettyjä menetelmiä.

Tällainen ns. fokusryhmätyöskentely osoittautui tehokkaaksi ja toimivaksi menetelmäksi, sillä käyttäjät saivat avoimesti kertoa käyttökokemuksestaan. Menetelmän avulla tutkijat saivat syvennettyä tietämystään mobiilipalvelujen toimivuuteen liittyvistä seikoista.

SmartCampus II:ssa koekäyttäjät pitivät palveluja yleisesti hyödyllisinä. Eri tiedekuntia, molempia sukupuolia ja lähinnä opiskelijoita edustaneita koekäyttäjiä oli reilut parisataa. Myös avoimen yliopiston kautta kokeeseen saatiin mukaan myös hieman vanhempia opiskelijoita. Henkilökunta osallistui kokeeseen luennoitsijoiden roolissa Lecture Interaction -palvelussa.

SmartCampus II:ssa ei keskitytty teknisiin ratkaisuihin, vaan tutkimuksen pääpaino oli käyttäjänäkökulmassa ja -kokemuksessa. Saatuja tuloksia hyödynnetään tulevissa yliopiston hankkeissa.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Johanna Still
Rotuaari-hanke / Oulun yliopisto
Puh. 0400 929 378
S-posti johanna.still@oulu.fi

Aiemmat kenttäkokeet:

#1 SmartRotuaari ver. 1 (9/2003)

#2 Tierna-Jack (12 - 1/2004)

#3 Mobile Kärpät (3 - 4/2004)

#4 SmartRotuaari ver. 2 (7 -9/2004)

#5 SmartCampus (4/2005)

#6 SmartRotuaari ver. 3 (7 - 9/2005)

Palvelukonseptien testaukset

Varsinaisten kenttäkokeiden lisäksi Rotuaari-hankkeessa tehdään lukuisa joukko yksittäisten palvelukonseptien lyhytaikaisia testauksia, joissa koekäyttäjiä on tavallisesti joitakin kymmeniä.

Tulevat palvelukonseptien testaukset:

#10 Bluetooth ActiveTour

Aiemmat palvelukonseptien testaukset:

#1 SmartLibrary ver. 1 (4/2003)

#2 Aikakone Oulu (4/2003)

#3 B-MAD (10/2003)

#4 SmartRestaurant (1 - 2/2004)

#5 SmartLibrary ver. 2 (3 - 6/2004)

#6 Palvelunlaatu moniverkkoympäristössä (9 - 10/2004)

#7 MobiLenin (4/2005)

#8 Paikkatietoinen mobiilipeli (5/2005)

#9 CityTag (9/2005)