Rotuaari Mobile Forum Oulun yliopisto

Kahdelle Rotuaari-hankkeen tutkijalle Forum Nokia Champion -jäsenyys

Rotuaari-hankkeen tutkija Jürgen Scheible Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratoriosta sekä aiemmin hankkeessa työskennellyt FM Lauri Aalto ovat saaneet merkittävän huomionosoituksen, Forum Nokia Champion -jäsenyyden vuodeksi 2006.

Maailmanlaajuinen Forum Nokia Champion tunnustus- ja palkinto-ohjelma myöntää jäsenyyden puolivuosittain valittaville, hyvin rajatulle joukolle Forum Nokian kehittäjäyhteisön huippuja, jotka ovat osoittaneet erityistä asiantuntemusta ja osaamista Forum Nokian alaan liittyvissä kysymyksissä. Jäsenet tulevat eri puolilta maailmaa, ja heidän taustansa voi olla hyvinkin erilainen. He kaikki kuitenkin edustavat erityistä asiantuntemusta mobiilikehityksen eri alueilla.

- Kyllähän tällainen julkinen tunnustus lämmittää. Sain sen osallistumisestani Forum Nokia -yhteisön keskustelupalstoille, joissa Nokian alustoilla ohjelmistoja kehittävät henkilöt keskustelevat teknisistä asioista. Tarkoituksena olisi muutenkin jakaa tietoutta ja uusia ideoita, Lauri Aalto valottaa.

Yritysmaailmaan palannut Aalto sai jäsenyydestään palkinnoksi yhden Nokian uusimmista laitteista ja diplomin. Jäsenyyden saaneet henkilöt saavat myös vain jäsenille tarkoitettuja etuja, kuten kutsuja alan huipputapahtumiin. Aallon mukaan maininta jäsenyydestä kannattaa ehdottomasti lisätä ansioluetteloon, sillä hän uskoo alan ihmisten arvostavan sitä.

Jürgen Scheible tuli mukaan Rotuaari-hankkeeseen sen kolmantena hankevuotena. Hänen tunnetuimpia saavutuksiaan on MobiLeninin suunnittelu ja toteutus, joka on saanut myös kansainvälistä huomiota, palkittiinhan Scheible ja Rotuaari-hankkeen vastuullinen johtaja, professori Timo Ojala parhaan julkaisun palkinnolla vuorovaikutteisen taiteen ohjelmassa (Best Arts Paper Award of the Interactive Art Program) arvostetussa ACM Multimedia 2005 -konferenssissa marraskuussa.

Timo Ojalan mukaan on hienoa, että kaksi samassa hankkeessa työskennellyttä asiantuntijaa ovat saaneet tunnustuksen, jota hänen nähdäkseen ei anneta tyhjästä.

- Aalto ja Scheible ovat lahjakkaita, Symbian-ohjelmointiin vahvasti perehtyneitä ammattilaisia, jotka omalla panostuksellaan vievät alaa eteenpäin. Uskon, että he toiminnallaan inspiroivat paitsi muita Forum Nokian jäseniä myös paikallisia kollegoitaan, Ojala kehuu.

http://www.forum.nokia.com/main.html